Avainsana-arkisto: syyskokous

10.11.2023 SKAS ry:n syyskokous ja -seminaari

Suomen keskiajan arkeologian seuran vuosittainen syyskokous ja -seminaari järjestetään perjantaina 10.11.2023 kello 10–16 Hämeen linnassa, 1. kerroksen luentosalissa.

Perinteisen syysseminaarin teemana on tänä vuonna Uusia näkökulmia suomalaiseen keskiajan arkeologiaan. Seminaarin esitelmät nivoutuvat AMAF-sarjassa myöhemmin julkaistavaan, ajankohtaista suomalaista keskiajantutkimusta käsittelevään teokseen.

Seuran syyskokous järjestetään tuttuun tapaan seminaarin lounastauon alussa klo 11.25.

Seminaari on avoin kaikille kiinnostuneille. Syyskokoukseen ovat tervetulleita kaikki jäsenmaksunsa maksaneet yhdistyksen jäsenet.

Ilmoittautuminen

Seminaariin mahtuu noin 80 osallistujaa ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Seminaarin osallistumismaksu on 38 € (opiskelijoilta 34 €) sisältäen lounaan ja iltapäiväkahvituksen. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä mahdollisista ruokarajoitteistasi. Ilmoittautuminen seminaariin on tehtävä torstaihin 26.10. mennessä seuran sihteeri Siiri Tuomenojalle, sihteeri[at]skas.fi. Ilmoittautumisen voi perua maksutta 26.10. asti, jonka jälkeen peruutetut ilmoittautumiset veloitetaan täysimääräisesti.

Tilaisuuden yhteydessä on kirjamyyntiä, lisätietoa seuran julkaisuista: http://www.skas.fi/amaf-sarja/.


Sääntömääräinen syyskokous

Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen avaus.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi

ääntenlaskijaa.

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.

4. Kokouksen asialistan hyväksyminen.

5. Vuoden 2024 toimintasuunnitelman vahvistaminen.

6. Vuoden 2024 jäsenmaksujen suuruuden päättäminen ja talousarvion vahvistaminen.

7. Puheenjohtajan valinta vuodelle 2024.

8. Kolmen johtokunnan jäsenen valinta kaudelle 2024–2025.

9. Kahden toiminnantarkastajan valinta ja kahden varatoiminnantarkastajan valinta vuodelle 2024.

10. Käsitellään muut kokoukselle tehdyt esitykset, jotka tulee jättää kirjallisina yhdistyksen hallitukselle kolme viikkoa ennen kokouspäivää

11. Kokouksen päättäminen.


Uusia näkökulmia suomalaiseen keskiajan arkeologiaan

Seminaarin ohjelma

10.00 Seminaarin avaus

10.05 Frida Ehrnsten (Suomen kansallismuseo) & Tuuli Heinonen (Helsingin yliopisto): ”Hortus Novus 2” – mitä suomalaiselle keskiajan arkeologialle kuuluu vuonna 2023?

10.45 Siiri Tuomenoja (Turun yliopisto): Kuolleiden kivet – Varhaiskeskiaikaisen Ravattulan Ristimäen kirkkomaan hautamerkit

11.25 SEURAN SYYSKOKOUS JA LOUNAS

12.35 Joanna Veinio (Helsingin yliopisto): Lasimaalaukset Suomen keskiajalla – sirpaloituneita todisteita muutoksesta

13.15 Ilari Aalto (Turun yliopisto): Rakennus raunion ja tekstin takana: keskiaikaisen kivitalon tulkintaa

13.55 KAHVI

14.25 Oula Seitsonen (Oulun yliopisto): Samaan aikaan pohjoisessa: Saamelaisen poronhoidon ja poropaimentolaisuuden synty ja kehitys 700–1700 jaa.

15.05 Jasse Tiilikkala (Turun yliopisto): Mitä uutta Hakoisista?

Seminaarin päätös noin klo 16.00.

25.11.2022 SKAS ry:n syyskokous ja seminaari

Suomen keskiajan arkeologian seuran vuosittainen syyskokous ja -seminaari järjestetään perjantaina 25.11.2022 kello 10–16 Hämeen linnassa, 1. kerroksen luentosalissa.

Raaseporin linna
Kuva: Tuuli Heinonen

Suositun seminaarin teemana on tänä vuonna Tuoreita katsauksia Raaseporin linnan historiaan ja arkeologiaan. Päivän aikana kuullaan esitelmiä monesta mielenkiintoisesta aiheesta, joista Raaseporin linnalla viime vuosina tehdyt arkeologiset tutkimukset ovat tuottaneet uutta tietoa. Seminaari on myös kurkistus ensi vuonna aiheesta ilmestyvään kirjaan, jossa linnan uudet tutkimustulokset julkaistaan kootusti ensimmäisen kerran.

Seuran syyskokous järjestetään perinteiseen tapaan seminaarin lounastauon alussa klo 11.25.

Seminaari on avoin kaikille kiinnostuneille. Syyskokoukseen ovat tervetulleita kaikki jäsenmaksunsa maksaneet yhdistyksen jäsenet.

Ilmoittautuminen


Seminaarin tarkempi ohjelma esitelmäotsikoineen julkaistaan vielä myöhemmin sähköpostilistoilla ja muilla tiedotuskanavilla. Ilmoittautuminen avataan kuitenkin jo nyt. Seminaariin mahtuu noin 80 osallistujaa ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Seminaarin osallistumismaksu on 38 € (opiskelijoilta 34 €) sisältäen lounaan ja iltapäiväkahvituksen. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä mahdollisista ruokarajoitteistasi. Ilmoittautuminen seminaariin on tehtävä torstaihin 10.11. mennessä seuran sihteeri Siiri Tuomenojalle, sihteeri[at]skas.fi. Ilmoittautumisen voi perua maksutta 10.11. asti, jonka jälkeen peruutetut ilmoittautumiset veloitetaan täysimääräisesti.

Tilaisuuden yhteydessä on kirjamyyntiä, lisätietoa seuran julkaisuista: http://www.skas.fi/amaf-sarja/.

Noudatamme seminaarissa viranomaisten ajantasaista korona-ohjeistusta ja suosituksia tapahtumajärjestäjille. Jos seminaarin osallistujamäärää joudutaan rajoittamaan, täytetään seminaarin paikat edelleen ilmoittautumisjärjestyksessä.

—————-

Sääntömääräinen syyskokous

Kokouksessa käsiteltävät asiat:

1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen
3. Asialistan hyväksyminen
4. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, kahden pöytäkirjantarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valinta
5. Vuoden 2023 toimintasuunnitelman vahvistaminen
6. Vuoden 2023 jäsenmaksujen suuruuden päättäminen ja talousarvion vahvistaminen
7. Puheenjohtajan valinta vuodelle 2023
8. Kolmen johtokunnan jäsenen valinta kaudelle 2023–2024
9. Kahden toiminnantarkastajan valinta ja kahden varatoiminnantarkastajan valinta vuodelle 2023
10. Kokouksen päättäminen

—————–

Tuoreita katsauksia Raaseporin linnan historiaan ja arkeologiaan

Seminaarin ohjelma

10.00 Seminaarin avaus

10.05 Tapio Salminen (Tampereen yliopisto): Raaseporin linnasta lähetetyt kirjeet 1390–1521. Mitä vesileimat ja kirjeiden taitto kertovat linnan kirjureiden toiminnasta?

10.45 Elina Terävä & Riikka Tevali (Helsingin yliopisto): Sirpaleista asiaa – mitä löydöt kertovat linnan pöytäkulttuurista?

11.25 SEURAN SYYSKOKOUS JA LOUNAS

12.35 Mia Lempiäinen-Avci (Turun yliopisto): Kasviarkeologisia tutkimuksia Raaseporin linnalta

13.15 Hanna Kivikero (Helsingin yliopisto): Työeläimet Raaseporin linnan osteologisessa ja kirjallisessa aineistossa

13.55 KAHVI

14.25 Tarja Knuutinen (Helsingin yliopisto, Länsi-Uudenmaan museo): Asutus ja kulkuyhteydet Raaseporin linnan lähialueilla

15.05 Georg Haggrén (Turun yliopisto): Raasepori – Kruununlinna valtakunnan kruununlinnojen joukossa

Seminaarin päätös noin klo 15.45.


Tervetuloa!

12.11.2021 SKAS ry:n vuosittainen syyskokous ja -seminaari

Suomen keskiajan arkeologian seuran vuosittainen syyskokous ja -seminaari järjestetään perjantaina 12.11.2021 kello 10–16 Hämeen linnan luentosalissa.

Suositun seminaarin teemana on tänä vuonna Valoa varhaishistoriaan – uusia näkökulmia rautakauden ja keskiajan taitteeseen.

Päivän aikana arkeologisen ja historiallisen tutkimuksen rajamaille aiemmin jäänyttä aikakautta lähestytään tuoreen tutkimuksen ja aineistojen avulla tavoilla, jotka tuovat uutta valoa ajanjaksoon yli vanhojen aikakausirajojen.

Seuran syyskokous järjestetään perinteiseen tapaan seminaarin lounastauon alussa klo 11.25.

Ilmoittautuminen

Seminaari on avoin kaikille kiinnostuneille. Syyskokoukseen ovat tervetulleita kaikki jäsenmaksunsa maksaneet yhdistyksen jäsenet.

Seminaarin osallistumismaksu on 30 € (opiskelijoilta 25 €) sisältäen lounaan ja iltapäiväkahvin tai -teen. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä mahdollisista ruokarajoitteistasi. Ilmoittautuminen seminaariin on tehtävä tiistaihin 2.11. mennessä seuran sihteeri Siiri Tuomenojalle, sihteeri[at]skas.fi. Ilmoittautumisen voi perua maksutta 2.11. asti, mutta sen jälkeen peruutetut ilmoittautumiset veloitetaan täysimääräisesti.

Tilaisuuden yhteydessä on jälleen kirjamyyntiä, joten käteistä kannattaa varata mukaan. Lisätietoa seuran julkaisuista: http://www.skas.fi/amaf-sarja/

Noudatamme seminaarissa viranomaisten ajantasaista korona-ohjeistusta ja suosituksia tapahtumajärjestäjille. Jos seminaarin osallistujamäärää joudutaan rajoittamaan, täytetään seminaarin paikat ilmoittautumisjärjestyksessä.

Valoa varhaishistoriaan – uusia näkökulmia rautakauden ja keskiajan taitteeseen
Seminaarin ohjelma

10.00 Seuran puheenjohtajan aloitussanat

10.05 V.-P. Suhonen (Museovirasto): Kadonneen keskiajan kannoilla; hajatelmia autiokylien löytämisen helppoudesta ja vaikeudesta
10.45 Jussi Kinnunen (Turun yliopisto): Kodjalan kappeliseurakunnan kadonneen kirkon jäljillä

11.25 Seuran syyskokous ja lounas

12.35 Sami Raninen (Museovirasto, arkeologiset kokoelmat): Hankala aika 1000–1300 AD. Uusien metallinetsintälöytöjen herättämiä kysymyksiä ja havaintoja
13.15 Eljas Oksanen (Helsingin yliopisto): Kansalaistieteen tuottama data arkeologisessa tutkimuksessa

13.55 Kahvi

14.25 Ulla Moilanen (Turun yliopisto, Helsingin yliopisto): Mitä Hämeessä tapahtui vuonna 1200?
15.05 Reima Välimäki (Turun yliopisto): Valtionmuodostuksen vertailua – eli onko historiantutkimuksella vielä sanottavaa Suomen rautakauden ja keskiajan taitteeseen?

Seminaari päättyy noin klo 15.45.

SKAS ry:n vuoden 2020 vuosikokoukset järjestetään poikkeusjärjestelyin

Suomen keskiajan arkeologian seuran vuoden 2020 vuosikokoukset järjestetään perjantaina 27. 11. 2020.

Eduskunnan hyväksymän väliaikaisen yhdistyslaista poikkeamisen perusteella kokoukset pidetään peräkkäin ja ainoastaan etäyhteyksien välityksellä. Etäyhteyslinkki kokouksiin lähetetään sähköpostitse kaikille vuoden 2020 jäsenmaksunsa maksaneille ja kokouksiin etukäteen ilmoittautuneille seuran jäsenille noin vuorokautta ennen kokousten alkua.

Osallistu kokouksiin ilmoittautumalla keskiviikkoon 25.11. mennessä seuran sihteerille, Siiri Tuomenojalle, osoitteeseen sihteeri[AT]skas.fi. Kokousten jälkeen klo 18.15 on kaikille avoin esitelmätilaisuus:

FT Panu Savolainen ja FM Ilari Aalto

Keskiaikaisten kirkkojen kattoristikoita ratkomassa

Etäyhteyslinkki esitelmän seuraamiseksi jaetaan ennen sen alkua SKAS-sähköpostilistalla sekä seuran Facebook- ja nettisivuilla.

_______________________________________________________________________________

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous

Aika:              perjantai 27.11.2020 klo 17.00

Paikka:           Etäyhteydellä

Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Kokouksen avaus.
  2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.
  3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.
  4. Kokouksen asialistan hyväksyminen.
  5. Esitetään hallituksen kertomus edellisen vuoden toiminnasta, tilit ja toiminnantarkastajien lausunto.
  6. Vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille.
  7. Käsitellään muut kokoukselle tehdyt esitykset, jotka on jätetty kirjallisina yhdistyksen hallitukselle kolme viikkoa ennen kokouspäivää
  8. Kokouksen päättäminen.

________________________________________________________________________________

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous

Aika:              perjantai 27.11.2020 klo 17.30

Paikka:           Etäyhteydellä

Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.
  3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.
  4. Kokouksen asialistan hyväksyminen.
  5. Vuoden 2021 toimintasuunnitelman vahvistaminen.
  6. Vuoden 2021 jäsenmaksujen suuruuden päättäminen ja talousarvion vahvistaminen.
  7. Puheenjohtajan valinta vuodelle 2021.
  8. Kolmen hallituksen jäsenen valinta kaudelle 2021–2022.
  9. Kahden toiminnantarkastajan valinta ja kahden varatoiminnantarkastajan valinta vuodelle 2021.
  10. Kokouksen päättäminen

15.11. SKAS ry:n vuosittainen syyskokous ja -seminaari

SKAS ry:n Sääntömääräinen syyskokous ja -seminaari järjestetään perjantaina 15.11.2019 klo 10-16 Hämeen linnassa, 1. kerroksen luentosalissa.

Syysseminaarin teemana on Penninkejä, punasavea ja purjehdusta – Näkökulmia elinkeinoihin ja talouteen. Päivän aikana kuullaan kuusi keskiaikaa ja uutta aikaa käsittelevää esitelmää aihepiiristä. Seminaarin tauoille yhdistys on lisäksi järjestänyt yllätysohjelmaa! Seuran syyskokous järjestetään perinteiseen tapaan seminaarin lounastauon aluksi klo 11.15.

Ilmoittautuminen

Seminaari on avoin kaikille kiinnostuneille. Syyskokoukseen ovat tervetulleita kaikki jäsenmaksunsa maksaneet yhdistyksen jäsenet.

Seminaarin osallistumismaksu on 30 € (opiskelijoilta 25 €) sisältäen lounasbuffetin ja iltapäiväkahvin tai -teen makealla kahvileivällä. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä mahdollisista ruokarajoitteistasi. Ilmoittautuminen seminaariin on tehtävä keskiviikkoon 6.11. mennessä seuran sihteeri Siiri Tuomenojalle, sihteeri[at]skas.fi. Huomaathan että ilmoittautuminen on sitova ja peruuttamatta jääneet ilmoittautumiset veloitetaan täysimääräisesti.

Tilaisuuden yhteydessä on jälleen kirjamyyntiä, joten käteistä kannattaa varata mukaan. Lisätietoa seuran julkaisuista: http://www.skas.fi/amaf-sarja/

Seminaarin ohjelma

10.00 Seuran puheenjohtajan aloitussanat 10.05 Frida Ehrnsten: Penninkejä ja muuta pikkurahaa – mitä linnojen löytöaineisto voi kertoa keskiajan rahankäytöstä?
10.40 Riikka Alvik: Ostereita herkkusuille ja etikkaa ruttoon: löytöjä 1700-luvun kauppa-alusten hylyistä ja pohdintaa aikakauden kulutuskäyttäymisestä

11.15 Seuran syyskokous ja lounas

12.30 Hanna Kivikero: Eläinten rooli linnataloudessa
13.05 Jenni Lares: Olut ja paloviina uuden ajan alun maaseudulla

13.40 Kahvi

14.20 Ilkka Leskelä: Schalmien suku 1400–1530: Turun rannikkoseudun monialayrittäjät Itämeren taloudessa ja tilassa
14.55 Joonas Kinnunen: Punasavikeramiikan tuonti ja paikallisen tuotannon kehittyminen Turussa vuosina 1300-1800 pXRF-analyysin perusteella

15.30 Loppukeskustelu
Seminaari päättyy klo 15.45 mennessä

Kokouksessa käsiteltävät asiat

1. Kokouksen avaus

2. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen

3. Asialistan hyväksyminen

4. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjan tarkastajan ja kahden äänenlaskijan valinta

5. Vuoden 2020 toimintasuunnitelman vahvistaminen

6. Vuoden 2020 jäsenmaksujen suuruuden päättäminen ja talousarvion vahvistaminen

7. Puheenjohtajan valinta vuodelle 2020

8. Kolmen johtokunnan jäsenen valinta kaudelle 2020–2021

9. Kahden toiminnantarkastajan valinta ja kahden varatoiminnantarkastajan valinta vuodelle 2020

10. Kokouksen päättäminen

1.12.2017 SKAS:n vuosittainen syyskokous ja -seminaari

Suomen keskiajan arkeologian seuran vuosittainen syyskokous ja -seminaari järjestetään perjantaina 1.12.2017 kello 10–16 Hämeen linnan luentosalissa.
Suositun seminaarin teemana on tänä vuonna Kuolema. Aihetta käsitellään tuoreista näkökulmista muun muassa osteologian, taidehistorian ja luonnontieteellisten menetelmien kautta. Lisäksi kuullaan tietenkin viime vuosien hautakaivauksista. Tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin seuran sähköpostilistalla, nettisivuilla ja Facebook-sivuilla.
Seminaari on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille.
Seminaarin ohjelma

10.00 Seuran puheenjohtajan aloitussanat

10.05 Ulla Moilanen: Poikkeavia hautoja vai hautaustapojen variaatiota rautakauden ruumiskalmistoissa?

10.40 Anne-Mari Liira ja Maija Helamaa: Rauman Pyhän Kolminaisuuden kirkon hautausmaan tutkimuksia

11.15 Seuran syyskokous ja lounas

12.20 Ville Hakamäki: Vainajat ja materiaalisuus Sisä- ja Pohjois-Suomen myöhäisrautakautisissa haudoissa

12.55 Tiina Väre: Kemin 1600-luvun alun kirkkoherran, Nikolaus Rungiuksen tarina

13.30 Kahvi

14.00 Heli Etu-Sihvola: Luistarin ihmisjäänteiden tutkimus Elämänhistoriat hampaissa -projektissa

14.35 Katri Vuola: Reliikkien sijoittaminen puuveistoksiin keskiajan Suomessa

15.10 Loppukeskustelu

Seminaari päättyy klo 15.45 mennessä

Osallistumismaksu ja ilmoittautuminen
Seminaarin osallistumismaksu on 30 euroa, opiskelijoilta 25 euroa (sis. runsaan lounaan ja iltapäiväkahvin tai -teen). Osallistumismaksu laskutetaan ilmoittautuneilta ennen seminaaria. Ilmottautumiset seminaariin torstaihin 16.11. mennessä sihteeri Siiri Tuomenojalle, sihteeri[at]skas.fi.
Ilmoittautumisen yhteydessä kerro myös mahdollisesta ruokavaliostasi tai allergioista, jotka on huomioitava lounaassa.
Suomen keskiajan arkeologian seuran syyskokous
Seminaarin yhteydessä järjestetään seuran syyskokous. Kokous pidetään lounastauon aikana ja siihen ovat tervetulleita osallistumaan kaikki seuran jäsenet.
Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
  1. Määrätään jäsenmaksujen suuruus seuraavaksi vuodeksi.
  2. Vahvistetaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.
  3. Valitaan hallituksen puheenjohtaja sekä hallituksen erovuorossa olevien jäsenten tilalle uudet jäsenet.
  4. Valitaan seuraavan toimikauden tilejä tarkastamaan kaksi varsinaista toiminnantarkastajaa ja heille varahenkilöt.
  5. Käsitellään muut kokoukselle tehdyt esitykset, jotka tulee jättää kirjallisina yhdistyksen hallitukselle kolme viikkoa ennen kokouspäivää.
Tervetuloa!